Leo Elias Aaltonen: "Espoon ilkein mies"
Saimme tutkimuskohteeksemme Köklaxin työväenkaartiin kuuluneen Leo Elias Aaltosen, joka tuomittiin valtiorikosylioikeudessa kuolemanrangaistukseen. Aloitimme projektimme perehtymällä Aaltosen tuomioon liittyvään aineistoon Valtiorikosoikeuden arkistoista. Asiakirjat sisältävät laaja-alaisen materiaalin Aaltosen tapauksesta: muun muassa tarkan tapahtumakuvauksen ryöstömurhista, syytetyn psykologisen profiilin sekä todistukset entisiltä työnantajilta.
Asiakirjojen tutkimisessa haastavaa oli käsinkirjoitetun tekstin lukeminen ja välillä jouduimme käyttämään omaa luovuuttamme sanojen tavaamisessa. Valtiorikosoikeuden sivuilta löysimme myös Leo Aaltosen rikostovereiden Kosti Aaltosen ja Levi Pahlstenin tuomiot. Aaltosen perustiedot, kuten syntymäaika, ammatti, kuolinpaikka ja siviilisääty, on selkeästi koottuna Suomen sotasurmat -sivustolla.
Lehtijuttuja Aaltosesta tai tämän rikoksista yritimme penkoa Finnan sivustolta sekä Kansalliskirjaston kokoelmista. Kokeilimme monia eri hakusanoja, mutta uutisia ei löytynyt suomeksi eikä ruotsiksi aikarajauksella 1917-1918. Ainoastaan lyhyt maininta Malmströmin kuolemasta löytyi yhdessä uutisessa, mutta jutussa ei mainittu, kuka hänet oli murhannut tai muuta tapaukseen liittyvää.
Punakaartilaisen hautajaiset
https://finna.fi/Search/Results?lookfor=espoo+sis%C3%A4llissota&type=AllFields
Mitä tapahtui?
Aaltonen oli punainen ja liittyi punakaartiin ensimmäisen kerran 1917 syksyllä suurlakon aikaan ja kuului jo aikaisemmin Kauklahden työväenyhdistykseen. Hän liittyi punakaartiin uudestaan 1918 helmikuun alussa.
Suurlakon aikaan hän osallistui aseryöstöihin. Ennen sotaa Aaltonen osallistui myös nimismiehen ja kahden poliisin vangitsemiseen ja kunnan varojen kiristämiseen.
17. maaliskuuta 1918 Aaltonen osallistui Härrön saarella tapahtuneisiin Karl Nymanin ja Fredrik Malmströmin murhiin. Aaltonen oli mukana Juho Fältin johtamassa 54 henkisessä joukossa, jonka tarkoituksena oli murhata Härrön saarella piileskelevät noin 70 valkoista. Matkan varrella Aaltonen osallistui reen ja hevosen ryöstämiseen kahdelta kalastajalta. Aaltonen murhasi Malmströmin ampumalla häntä yhdessä veljensä Kosti Aaltosen ja Levi Pahlstenin kanssa. Kunkin heistä sanotaan ampuneen yhden laukauksen. Aaltonen kuulusteltaessa myönsi ampuneensa Malmströmiä ja näin ollen olevansa täysin osallinen murhaan. Aaltonen myös varasti Malmströmiltä tämän kuoltua lompakon ja kengät, jotka myöhemmin löytyivät hänen kotoaan.
Nykyinen Stora Herrö Espoon Suvisaaristossa. Espoon saaret: Stora Herrö | Tony Hagerlund
Sodan aikana Aaltonen toimi myös vahtina Kauklahdessa ja osallistui taisteluihin Helsingissä, Viipurissa ja Vesalassa toimien kiväärimiehenä.
Aaltonen vangittiin Lahdessa Vesalassa 1.5.1918 ja toimitettiin Hämeenlinnan vankileirille. Vankileirillä valtiorikosoikeus alkoi tutkia Aaltosen tapausta.
Tiedot tapahtumista Härrön saarella ovat peräisin Leo ja Kosti Aaltosen kuulustelusta. Tietoja punakaartiin ajankohtaan liittymisestä ja sodan ajan tapahtumista ovat peräisin Leo Aaltosen kuulusteluista, joita tehtiin Hämeenlinnan vankileirillä. Kuulusteluissa oli läsnä todistajana sotilas Kosti Lehtinen. Tietoa Aaltosen luonteesta ja työelämästä kerättiin työnantajien lausunnoista. Lausunto on hankittu myös Espoon suojeluskunnan esikunnalta.
Punakaartilaisia Hämeenlinnan vankileiri (lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hämeenlinnan_vankileiri#/media/File:Hämeenlinna_red_prisoners.JPG9
Syyttäjä lakitieteen ylioppilas Åke Forstén syytti Aaltosta ryöstömurhasta, kiristämisestä, laittomasta vangitsemisesta ja valtiopetoksesta. Alunperin hänelle ajateltiin tuomioksi elinkautista, mutta oikeuden jäsenistä kaksi vaativat päätöksen alistamista, jolloin tapaus eteni valtiorikosylioikeuteen. Monet vaativat ankarinta mahdollista rangaistusta, sillä mitä ilmeisemmin Aaltonen ei ollut kovin pidetty henkilö. Hänestä tehdyissä profiileissa häntä kuvaillaan “kiivaaksi”, “lakkoihin yllyttäjäksi” ja yhdeksi “ilkeimmistä miehestä paikkakunnalla”. Esikunnan lausunto Aaltosesta: “Jotta vanki ei enää joutuisi yhteiskunnalle vaivaksi ja koska hän on paikkakunnan vaarallisimpiin henkilöihin (kuuluva) vaadimme hänelle mitä ankarimpaa rangaistusta mitä nykyään voi antaa”.
Aaltosen tapaus on tutkittu perinpohjaisesti: asiakirjojen joukossa on psykologisia profiileja, työtodistuksia entisiltä työnantajilta ja pöytäkirjoja oikeudenkäynneistä. Aaltosen ensimmäinen oikeudenkäynti pidettiin 6. elokuuta 1918 ja toinen 15. elokuuta 1918. Paikalla oikeudenkäynnissä oli ajan vaatimusten mukaan kaikki tarvittavat jäsenet.
“Valtiorikosoikeudet koostuivat viidestä jäsenestä. Nämä olivat lainoppinut puheenjohtaja, yksi lainoppinut jäsen, yksi upseerijäsen ja kaksi maallikkojäsentä. Valtiorikosylioikeudessa jäseniä oli seitsemän, joista yksi oli lainoppinut puheenjohtaja, kolme lakimiestä, kaksi esiupseeria ja yksi maallikkojäsen. Valtiorikosylioikeuden muodollinen pätevyys olikin sangen korkea, sillä ylioikeuden jäseniksi pyrittiin saamaan maan parhaat lakimiehet.”
Arkistojen portti -sivusto: valtiorikosoikeus- ja valtiorikosylioikeus
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Valtiorikosoikeudet_ja_valtiorikosylioikeus
15. heinäkuuta paikalla olivat oikeude puheenjohtajana varatuomari Väinö Valter Alopaeus, varatuomari Harry Fröjdman, kirkkoherra Heikki Abraham Autero, reservivänrikki Aleksi Paasonen ja apujäsen kauppias Johan Verner Fredriksson. Virallisena syyttäjänä toimi lakitieteen ylioppilas Åke Forstén.
6. elokuuta paikalla olivat oikeuden puheenjohtajana varatuomari Väinö Valter Alopaeus, varatuomari Harry Fröjdman, pastori Heikki Abraham Autero, vänrikki Aarne Palanen ja apujäsen kauppias Nikolai Ringvall. Virallisena syyttäjänä toimi lakitieteen ylioppilas Åke Forstén. Nykypäivään verrattuna oikeudenkäynnin jäsenet eivät siis olleet kaikki lainoppineita, vaan mukana oli myös maallikkojäseniä.
Ajan käytännön mukaan oikeudenkäynti vaikuttaa tästä näkökulmasta melko lailliselta. Aaltonen anoi ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen 6.8.1918, kun rangaistus oli julistettu, että sitä lievennettäisiin tai se poistettaisiin kokonaan, “että saisin sovittaa rikollisuuteni lyhytaikaisella ehdollisella vapausrangaistuksella”. Anomus kuitenkin hylättiin, ja rangaistus vietiin loppuun. Leo Elias Aaltonen tuomittiin kuolemanrangaistukseen, joka toteutettiin 14.9.1918 ampumalla Suomenlinnan vankileirillä.
Suomen rikoslaista poistettiin kuolemanrangaistus 1949 ja sodanaikaiset kuolemanrangaistukset vasta 1972, joten tällainen rangaistus oli laillinen vielä tuohon aikaan. Aaltonen kuitenkin myönsi syyllistyneensä näihin tekoihin, ja nimenomaan murha oli laillinen peruste kuolemanrangaistukseen. Muut tähän murhaan osallistuneet saivat myös tuomiot: Kosti Aaltonen sai 15 vuoden vankeusrangaistuksen ja Palsten sai myös kuolemanrangaistuksen, joten heidät tuomittiin melko yhdenvertaisesti.
Nykypäivään verrattuna oikeusvaltion periaatteet eivät toteutuneet: kuolemanrangaistus ei ole enää Suomessa laillista, ja esimerkiksi oikeudenkäynnissä Aaltosella ei ollut lainkaan puolustusta. Tätä ei kuitenkaan vaadittu hänen aikanaan, joten mitään rikettä tässä tapauksessa ei tapahtunut. Hänestä laaditut profiilit olivat kuitenkin todella subjektiivisia, sillä niitä olivat laatineet Espoon suojeluskunnan jäsenet, joilla oli varmasti omia mielipiteitä punakaartilaisista. Aaltosella oli oikeus valittaa päätöksestä, mikä kertoo oikeudenmukaisuudesta. Näitä valituksia kuitenkin harvemmin otettiin huomioon, sillä valtiorikosoikeudessa 90% syytetyistä sai tuomion, kuten Aaltosenkin tapauksessa.
Oona Aalto, Iida Ågren, Rondy Stenman
Kirjoittajat ovat Etelä-Tapiolan lukion abiturientteja. Heidän tulkintansa sisällissodan ajan tapahtumista on heidän omansa.
Lähteet:
Digitaaliarkisto:
http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=18903
Arkistojen portti: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Valtiorikosoikeudet_ja_valtiorikosylioikeus
Suomen sotasurmat: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=7934
Kuvien lähdetiedot kuvatekstissä.
Aaltonen vangittiin Lahdessa Vesalassa 1.5.1918 ja toimitettiin Hämeenlinnan vankileirille. Vankileirillä valtiorikosoikeus alkoi tutkia Aaltosen tapausta.
Tiedot tapahtumista Härrön saarella ovat peräisin Leo ja Kosti Aaltosen kuulustelusta. Tietoja punakaartiin ajankohtaan liittymisestä ja sodan ajan tapahtumista ovat peräisin Leo Aaltosen kuulusteluista, joita tehtiin Hämeenlinnan vankileirillä. Kuulusteluissa oli läsnä todistajana sotilas Kosti Lehtinen. Tietoa Aaltosen luonteesta ja työelämästä kerättiin työnantajien lausunnoista. Lausunto on hankittu myös Espoon suojeluskunnan esikunnalta.
Punakaartilaisia Hämeenlinnan vankileiri (lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hämeenlinnan_vankileiri#/media/File:Hämeenlinna_red_prisoners.JPG9
Oikeudenkäyntiprosessi
Syyttäjä lakitieteen ylioppilas Åke Forstén syytti Aaltosta ryöstömurhasta, kiristämisestä, laittomasta vangitsemisesta ja valtiopetoksesta. Alunperin hänelle ajateltiin tuomioksi elinkautista, mutta oikeuden jäsenistä kaksi vaativat päätöksen alistamista, jolloin tapaus eteni valtiorikosylioikeuteen. Monet vaativat ankarinta mahdollista rangaistusta, sillä mitä ilmeisemmin Aaltonen ei ollut kovin pidetty henkilö. Hänestä tehdyissä profiileissa häntä kuvaillaan “kiivaaksi”, “lakkoihin yllyttäjäksi” ja yhdeksi “ilkeimmistä miehestä paikkakunnalla”. Esikunnan lausunto Aaltosesta: “Jotta vanki ei enää joutuisi yhteiskunnalle vaivaksi ja koska hän on paikkakunnan vaarallisimpiin henkilöihin (kuuluva) vaadimme hänelle mitä ankarimpaa rangaistusta mitä nykyään voi antaa”.
Aaltosen tapaus on tutkittu perinpohjaisesti: asiakirjojen joukossa on psykologisia profiileja, työtodistuksia entisiltä työnantajilta ja pöytäkirjoja oikeudenkäynneistä. Aaltosen ensimmäinen oikeudenkäynti pidettiin 6. elokuuta 1918 ja toinen 15. elokuuta 1918. Paikalla oikeudenkäynnissä oli ajan vaatimusten mukaan kaikki tarvittavat jäsenet.
“Valtiorikosoikeudet koostuivat viidestä jäsenestä. Nämä olivat lainoppinut puheenjohtaja, yksi lainoppinut jäsen, yksi upseerijäsen ja kaksi maallikkojäsentä. Valtiorikosylioikeudessa jäseniä oli seitsemän, joista yksi oli lainoppinut puheenjohtaja, kolme lakimiestä, kaksi esiupseeria ja yksi maallikkojäsen. Valtiorikosylioikeuden muodollinen pätevyys olikin sangen korkea, sillä ylioikeuden jäseniksi pyrittiin saamaan maan parhaat lakimiehet.”
Arkistojen portti -sivusto: valtiorikosoikeus- ja valtiorikosylioikeus
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Valtiorikosoikeudet_ja_valtiorikosylioikeus
15. heinäkuuta paikalla olivat oikeude puheenjohtajana varatuomari Väinö Valter Alopaeus, varatuomari Harry Fröjdman, kirkkoherra Heikki Abraham Autero, reservivänrikki Aleksi Paasonen ja apujäsen kauppias Johan Verner Fredriksson. Virallisena syyttäjänä toimi lakitieteen ylioppilas Åke Forstén.
6. elokuuta paikalla olivat oikeuden puheenjohtajana varatuomari Väinö Valter Alopaeus, varatuomari Harry Fröjdman, pastori Heikki Abraham Autero, vänrikki Aarne Palanen ja apujäsen kauppias Nikolai Ringvall. Virallisena syyttäjänä toimi lakitieteen ylioppilas Åke Forstén. Nykypäivään verrattuna oikeudenkäynnin jäsenet eivät siis olleet kaikki lainoppineita, vaan mukana oli myös maallikkojäseniä.
Toteutuiko oikeus?
Ajan käytännön mukaan oikeudenkäynti vaikuttaa tästä näkökulmasta melko lailliselta. Aaltonen anoi ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen 6.8.1918, kun rangaistus oli julistettu, että sitä lievennettäisiin tai se poistettaisiin kokonaan, “että saisin sovittaa rikollisuuteni lyhytaikaisella ehdollisella vapausrangaistuksella”. Anomus kuitenkin hylättiin, ja rangaistus vietiin loppuun. Leo Elias Aaltonen tuomittiin kuolemanrangaistukseen, joka toteutettiin 14.9.1918 ampumalla Suomenlinnan vankileirillä.
Suomen rikoslaista poistettiin kuolemanrangaistus 1949 ja sodanaikaiset kuolemanrangaistukset vasta 1972, joten tällainen rangaistus oli laillinen vielä tuohon aikaan. Aaltonen kuitenkin myönsi syyllistyneensä näihin tekoihin, ja nimenomaan murha oli laillinen peruste kuolemanrangaistukseen. Muut tähän murhaan osallistuneet saivat myös tuomiot: Kosti Aaltonen sai 15 vuoden vankeusrangaistuksen ja Palsten sai myös kuolemanrangaistuksen, joten heidät tuomittiin melko yhdenvertaisesti.
Nykypäivään verrattuna oikeusvaltion periaatteet eivät toteutuneet: kuolemanrangaistus ei ole enää Suomessa laillista, ja esimerkiksi oikeudenkäynnissä Aaltosella ei ollut lainkaan puolustusta. Tätä ei kuitenkaan vaadittu hänen aikanaan, joten mitään rikettä tässä tapauksessa ei tapahtunut. Hänestä laaditut profiilit olivat kuitenkin todella subjektiivisia, sillä niitä olivat laatineet Espoon suojeluskunnan jäsenet, joilla oli varmasti omia mielipiteitä punakaartilaisista. Aaltosella oli oikeus valittaa päätöksestä, mikä kertoo oikeudenmukaisuudesta. Näitä valituksia kuitenkin harvemmin otettiin huomioon, sillä valtiorikosoikeudessa 90% syytetyistä sai tuomion, kuten Aaltosenkin tapauksessa.
Oona Aalto, Iida Ågren, Rondy Stenman
Kirjoittajat ovat Etelä-Tapiolan lukion abiturientteja. Heidän tulkintansa sisällissodan ajan tapahtumista on heidän omansa.
Lähteet:
Digitaaliarkisto:
http://digi.narc.fi/digi/slistaus.ka?ay=18903
Arkistojen portti: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Valtiorikosoikeudet_ja_valtiorikosylioikeus
Suomen sotasurmat: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=7934
Kuvien lähdetiedot kuvatekstissä.
Kommentit
Lähetä kommentti